HRK-Konevuokraamot Oy 50 vuotta – mukana rakentamassa Suomea

HRK-Konevuokraamot Oy juhlii 50-vuotista taivaltaan. Vuonna 1975 Kangasalla perustettu perheyritys on kasvanut Suomen suurimmaksi kotimaiseksi yleiskonevuokraamoksi. Viiden vuosikymmenen aikana HRK:n kalusto ja palvelut ovat olleet mukana lukemattomilla työmailla ympäri Suomen – rakentamassa koteja, kouluja, sairaaloita, siltoja ja muita yhteiskunnan kannalta keskeisiä hankkeita.


– On suuri kunnia juhlia puolen vuosisadan taivalta. Vaikka katamme työmaiden kalustotarpeet läpi koko rakennusprosessin, aloitusvaiheesta viimeistelyyn, on HRK aina ollut enemmän kuin pelkkä konevuokraamo tai yksittäinen henkilönostin – toki sitäkin. Ennen kaikkea olemme usein saaneet olla se luotettava kumppani asiakkaidemme arjessa. Työmme jälki näkyy konkreettisesti suomalaisessa rakentamisessa, usein juuri niissä taustaratkaisuissa, joita ei aina huomata mutta jotka mahdollistavat työmaan sujuvan etenemisen, sanoo toimitusjohtaja Sarita Virtanen.
HRK tunnetaan laajasta kone- ja laitevalikoimastaan. Kalustovuokrauksen lisäksi asiakkaille toimitetaan kokonaisratkaisuja työmaiden olosuhteisiin. Avaimet käteen -periaatteella toteutettuihin palveluihin, joihin sisältyy esimerkiksi lämmitys, voidaan työmaan eri vaiheissa valita tarkoituksenmukaisimmat lämmitysratkaisut. Konevuokraamon lisäpalveluihin kuuluvat myös työnaikainen sähköistys, valaistus ja roudansulatus asiakkaan tarpeiden mukaan.
Turvallisuus on olennainen osa palvelukokonaisuutta – putoamissuojaus ja muut työmaan olosuhteisiin liittyvät suunnitteluratkaisut ovat lisäpalveluita, joissa HRK tukee asiakkaitaan. Kokonaispalveluiden rinnalla tarjotaan vuokralle ajanmukaista kalustoa: henkilönostimia, tuenta- ja kaidekalustoa, telineitä sekä esimerkiksi akkukäyttöistä pienkalustoa, jota rakentaminen eri vaiheissaan tänä päivänä edellyttää.
– Asiakkaalle nämä voivat näyttäytyä pelkkinä välineinä, mutta käytännössä ne ovat ratkaisuja, jotka mahdollistavat aikataulujen pitämisen, turvallisen työskentelyn ja kustannustehokkaan toteutuksen. Se, että kaikki on työmaalla sovittuna hetkenä ja toimii luotettavasti, on juuri se arvo, jonka konevuokraamo tuo rakennusprosessiin, Virtanen painottaa.
Tällä hetkellä HRK työllistää kahdeksalla paikkakunnalla lähes 150 alan ammattilaista ja sen liikevaihto on lähes 30 miljoonaa euroa. Tuorein toimipaikka on Nurmijärven Rajamäelle avattu logistiikkakeskus, joka toimii isommissa tuoteryhmissä kalustonhallinnan ja jakelun keskuksena sekä tukee yhtiön vuokraamotoimintaa kaikilla paikkakunnilla.

Uusi logistiikkakeskus Nurmijärven Rajamäellä

Yrityksen omistuspohja on edelleen kotimainen, ja perheyrityksen arvot näkyvät toiminnassa vahvasti. HRK on sitoutunut vastuullisuuteen ja kiertotalouteen sekä panostaa sähköisiin ja hybridiratkaisuihin ja logistiseen tehokkuuteen, jotta rakentamisen arki olisi entistä vähäpäästöisempää.
– Juhlavuoden aikana haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, henkilöstöämme ja kumppaneitamme. Teidän ansiostanne HRK on kasvanut alan merkittäväksi toimijaksi. Katsomme luottavaisesti eteenpäin – myös tulevaisuudessa haluamme olla mukana rakentamassa entistä vastuullisempaa ja tehokkaampaa Suomea, Virtanen toteaa.

Akkukäyttöinen DINO 210XTB -nostin huoltotyössä Tampereella

Kaupunkikohteiden huoltotyöt tuovat usein mukanaan haasteita: rajallinen tila, pehmeä maaperä ja meluhaitat. Äskettäin Tampereella toteutetussa kohteessa DINO 210XTB osoitti, kuinka oikeanlainen nostin voi tehdä työstä huomattavasti sujuvampaa. Työn toteutti huolto- ja korjaustöihin erikoistunut SauRo Oy, nostimen toimitti työmaalle HRK-Konevuokraamot Oy

Kompakti ja nurmikkoystävällinen ahtaissa tiloissa

Tiiviisti rakennetussa kaupunkiympäristössä hinattava nostin osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Sen kevyt ja kompakti rakenne mahdollisti sijoittamisen ahtaalle sisäpihalle ilman, että pehmeä nurmikko vaurioitui. 

Hiljainen mutta tehokas – ihanteellinen asuinalueille

”Korkealla työskentely Dinoliftin kanssa sujui mutkattomasti ja vakaasti,” kertoo Iikka Rovasalo Sauro Oy:stä. ”Akkukäyttöisyys sopi erinomaisesti asuinalueelle – laite oli hiljainen eikä häirinnyt ketään. Myös se, ettei ulkoista virtalähdettä tarvittu, oli selkeä etu. HRK:n erinomainen palvelu varmisti, että kone oli ajoissa paikalla ja pääsimme aloittamaan työt heti aamusta.” 

Vasemmalta oikealle: Heikki Valve (HRK-Konevuokraamot Oy), Iikka Rovasalo(SauRo Oy), Ville Inkilä(Dinolift Oy), Elias Saulamaa(SauRo Oy)

DINO-henkilönostimia myy Suomessa Rotator Oy, vuokraus HRK-Konevuokraamot Oy.

HRK-Konevuokraamot Oy – Paras valinta viherrakentamisen tarpeisiin

Kevät on saapunut ja piha pitäisi laittaa kuntoon. Pensaat pitäisi leikata, nurmikko ilmata, sammaleet poistaa ja kasvimaakin pitäisi muokata? Kun risut on leikattu, millä kuljettaa ne pois? Laaja valikoima, ammattitaitoinen palvelu, kilpailukykyiset hinnat sekä paikallinen asiantuntemus tekevät vuokraamisesta sujuvaa. Oli kyse sitten yksittäisestä päivävuokrasta lehtipuhaltimelle tai vaikkapa maantiivistäjästä, tarjoamme kaiken tarvittavan piharakentamiseen, sekä myös muihin rakentamisen laaja-alaisiin tarpeisiin.

HRK-Konevuokraamot Oy on suomalainen perheyritys, joka täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Se tarjoaa asiakkailleen työkohteeseen teknisesti korkeatasoiset, turvalliset ja kuhunkin työhön parhaiten soveltuvat koneet ja laitteet.
– Pirkanmaalla toimimme kolmella paikkakunnalla, Lempäälän Sääksjärvellä, Pirkkalassa, sekä Kangasalla. Toimipisteemme löytyvät myös Hämeenlinnasta, Lahdesta, Turusta, sekä pääkaupunkiseudulta Vantaalta, markkinointipäällikkö Heikki Valve kertoo.

Markkinointipäällikkö Heikki Valve ja vuokraamotyöntekijä Olli Herkman
kertovat mielellään vuokrattavista laitteista.

Aitoa asiakaspalvelua

Kaikista toimipisteistämme löytyy koneita ja laitteita laaja-alaisesti, mitä myös pihan- ja muuhun rakentamisen tarpeisiin tarvitaan. Pyrimme siihen, että kaikissa toimipaikoissamme löytyy kattava valikoima rakennuskoneita ja laitteita.
– Meiltä löytyy laitteet hinattavista henkilönostimista aina pensasleikkuriin ja kaikkeen siltä väliltä. Meiltä voi kysyä vinkkiä parhaasta toteutustavasta, Valve kertoo. Valikoimaan voi tutustua myös kotisivuillamme hrk.fi

– Miksi hankkia varastoon laitteita, mitä tarvitsee ehkä vain muutaman kerran vuodessa, Valve toteaa. HRK-Konevuokraamot Oy pyrkii aidosti palvelemaan asiakasta.
– Haluamme aina löytää sopivan ratkaisun juuri oikeaan laitetarpeeseen.
– Tavoitteemme on tyytyväinen asiakas, joka saa tehtyä työnsä siististi, nopeasti, ja ennen kaikkea turvallisesti. Unohtamatta vuokraamisentaloudellisuutta ja kiertotaloutta.

Vuokraamisen joustavuus

Moni miettii, kannattaako ostaa omaan käyttöön ammattilaistason välineet.
– Muistan tapauksen, kun asiakas oli ostanut edullisen laitteen kaupasta. Muutaman tunnin käytön jälkeen se oli mennyt rikki. Kolmannen epäonnistuneen käytön jälkeen hän tuli ja vuokrasi toimivan ammattitason laitteen, Valve muistelee. Tarjoamamme kalusto on laadukasta, toimivaa ja hyvin huollettua.
– Yrityksemme palveluun kuuluu käytön opastus vuokraajalle. Ammattilaisiltamme voi kysyä neuvoja laitteen turvallisesta ja tehokkaasta käytöstä. Ennen vuokrausta avaamme asiakkuuden, ja onkin hyvä olla etukäteen yhteydessä vuokraamoon ennen laitteen vuokrausta. Näin varmistat, että laite löytyy oikeaan aikaan kyseisen toimipisteen varastosta. HRK-Konevuokraamoilla laitteet tarkistetaan aina ennen vuokraamisen. Laitteet käyvät myös aina läpi palautustarkistuksen.
– Vuokraaminen kauttamme on sujuvaa. Tietysti kannattaa soittaa ja tiedustella koneiden ja laitteiden saatavuus. Laitetiedusteluja voi tehdä myös verkossa sivuillamme www.hrk.fi , Valve muistuttaa.

Uusi kalustokeskus valmiina!

HRK-Kiinteistöt Oy:n rakennuttama uudiskohde on valmistunut Nurmijärven Rajamäelle, ja tilat otetaan osaksi HRK-Konevuokraamot Oy:n käyttöä.

Uudet tilat tukevat HRK-Konevuokraamot Oy:n kasvua ja kehitystä, ja niiden suunnittelussa on huomioitu toiminnan erityistarpeet kasvavan ja tehokkaan liiketoiminnan tukemiseksi.

Lämmin kiitos pääurakoitsijana KVR- urakassa toimineelle Tekovalle laadukkaasta toteutuksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Kiitos myös kaikille hankkeen osapuolille onnistuneesta projektista.